Päiväretki Raaseporin linnaan

Aika: 18.5.2019 klo 09:30

La 18.5. klo 9.30 lähtö Kiasma, turistipysäkki. Paluu sama paikka n. klo 16.30.

 

Samoile ritarisalissa ja tornikammareissa, eläydy sodankäynnin tunnelmiin ampumakäytävässä ja ihaile maisemia näköalatasanteella. Raaseporin keskiaikainen linna on yksi Suomen komeimmista linnanraunioista. Se kertoo kiehtovasta keskiajasta, jolloin Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa. 

 

Linna rakennettiin 1370-luvulla veden ympäröimän silokallion päälle läntisen Uudenmaan hallintokeskukseksi ja sen tehtävänä oli valvoa Suomenlahden merenkulkua ja kauppaa. Linna oli myös tärkeä sotilaallinen tukikohta sekä Tallinnan vastapariksi tarkoitettu kaupallinen keskus. Raaseporin kukoistuskautta olivat 1450–1460-luvut.

 

Saavuttuamme Linnaraunioille nautimme maittavan lounaan ja kahvit Linnanvoudin tuvan ravintolassa. Linnanvoudin tupa kuuluu Suomen ensimmäisiin turistilaitoksiin, se avattiin vuonna 1893 Turistimajan nimellä. Ravintola tarjoilee omassa keittiössä valmistettua lähiruokaa ja muita herkkuja. Mahdollisuus ostaa linnaolutta.

 

Klo 13.00 aloitamme tutustumisen linnaraunioihin legendaarisen Dan Idmanin johdolla.

Kotimatka alkaa tämän jälkeen n. klo 16.30.

 

Matkan hinta 65€ jäsen/muut 75€. Sitovat ilmoittautumiset, maksu ja erityisruokatoiveet 26.4. mennessä. Nordea FI4715833000111713, viite: 53138

(Matka toteutuu kun on vähintään 30 lähtijää, ilmoitamme ilmoittautuneille mikäli peruuntuu).